John Grisham: Veljet

Samalla kun kirjojen käyttöikä ja arvostus on valitettavassa laskussa, on esimerkiksi kirjastojen ”ota kirja, jätä kirja” laarien taso nousussa. Yhä uudempia, ajankohtaisempia ja parempikuntoisia kirjoja on löydettävissä ilmaiseksi tai pikkurahalla. Itse jätän kirjoja näihin laatikoihin puhtaasti tason, en iän mukaan. Tällä kertaa poistuin mielestäni paikalta voittajana, kun hylkäsin tylysti Reijo Mäen Tulivuoren, ja poistuin John Grishamin Veljet kainalossani.

Veljet

Grisham on mielestäni jopa hieman aliarvostettu kirjailija – siinä missä 250 miljoonaa kirjaa myynyt kirjailija nyt voi olla aliarvostettu. Grisham kuvaa taitavasti erilaisia tapahtumapaikkoja, tavoittaa tunnelmia ja on mestari punomaan juonia. Grishamin kirjoissa juoni harvemmin pettää, se ei tunnu liian helpolta tai epäuskottavalta, eikä sen logiikka jätä tilaa ampua kritiikkiä.

Tällä kertaa juoni punotaan kahden eri tarinan varaan. Löyhästi vartioidussa liittovaltion vankilassa istuu kolme entistä tuomaria, jotka järjestävät vankilan sisällä omia oikeudenkäyntejään ja yrittävät tienata vanhuuden vapauspäiville vähän käteiskassaa. Toisaalla CIA:n johtaja juonittelee idästä nousevan uhan takia presidenttiehdokkaaksi itse valitsemaansa kandidaattia, joka saa vapaan tien ovaalitoimistoon, kunhan hyväksyy CIA:n asialistan, joka on pituudeltaan yhden seikan mittainen. Molemmat tarinat ovat kiinnostavia, ja hahmot on taas huolella valikoitu ja väritetty amerikkalaisen elämän ja kulttuurin peruskuvastosta. Imua on – itse luin kirjan parissa-kolmessa päivässä.

Grishamin kirjojen yksi vahvuus on, ettei se tarjoa lukijalle ihan loppuun asti pureskeltua moraalista ratkaisua. Vanhan kunnon Wikipedian mukaan lakimieskirjailijan teoksille yhdistävä tekijä on oikeudenmukaisuus. On kuitenkin usein hankala sanoa, toteutuuko oikeus Grishamin teoksissa loppujen lopuksi vai ei. Valamiehistö ja Armahdus ovat hyviä esimerkkejä tästä. Sama teema toistuu tässäkin. Lukemisen jälkeen avopuolisoni kysyi puoli-tosissaan, oliko kirjassa onnellinen loppu. Hämmennyin hetkeksi, ja pidin sitten 10 minuutin filosofis-eettisen monologin siitä, miten eri tavoin onnellisen lopun voi kokea.

Suosittelen lämpimästi teosta. Täydellinen esimerkiksi rantalukemiseksi, tai muille lukemista rytmittämään pyrkiville, sellaiseksi vähän helpommin alas-meneväksi välikirjaksi. Sellaisiakin tarvitaan, eivätkä ne ole yhtään vähemmän arvokkaita. 4/5.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s