Tommi Melender: Yhden hengen orgiat – esseitä luetusta elämästä

Tämä on toinen niistä kolmesta Tommi Melenderin kirjasta, jotka sain kirjavaihdossa yhdestä Murakamista. Kuten Onnellisuudesta, myös Yhden hengen orgiat on essee-kokoelma. Suorastaan fantastisesti nimetty kirja on kokoelma tekstejä lukemisesta, luetuista kirjoista ja tästä muodikkaasta harrastuksesta ylipäätään.

Kyseessä on enemmän omakohtaista pohdintaa itsestä lukijana ja omasta suhteesta ja mielipiteistä kirjallisuutta koskien, kuin kirja-arvosteluista. Tämä on mielestäni oleellinen rajanveto, sillä kirjallisuusesseet, jotka käsittelevät kirjoja tai kirjailijoita joita itse ei ole sattunut lukemaan, voivat usein jäädä leijumaan sellaiselle tasolle, jolle itse ei kykene millään pääsemään. Sillä tavalla ”Yhden hengen orgiat” muotoutuu miellyttäväksi luettavaksi. Vaikka teksteissä käsitelläänkin mm. suuria ranskalaisia kirjailijoita, joita itse en ole lukenut sivuakaan, on tekstit käsitelty jonkin suuremman pohdinnan, esim. ”ovatko kirjailijat ihmis-vihaajia” lävitse.

Melenderin esseissä on myös raikkautta. Mielipiteitä ja pohdintojen reittejä ei voi ennakolta arvata, vaan lukeminen ei saa Melenderiltä varauksetonta ihailua ja osin siihen liitetyt hyödyt jopa kiistetään. Huono kirjallisuus saa erikoista nostoa, kun taas arvostetut kirjailijat Jonathan Franzen etunenässä saavat haipakkaa. Kokonaisuutena ”Yhden hengen orgiat” ei yllä ihan yhtä huikealle tasolle kuin ”Onnellisuudesta”, johtuen jälkimmäisen universaalemmeista teemoista ja allekirjoittaneen korkeakulttuurisista rajoitteista, mutta eri mielellään näitä Melenderin pitkiä ajatuksia edelleen lukee.

Arvio: 4/5

Naomi Klein: Tämä muuttaa kaiken – Kapitalismi vs. ilmasto

En ole kuullut kenenkään sanovan ilman sarkasmia ”tämä muuttaa kaiken” enää moneen vuoteen. Tämän kirjan kohdalla tuossa väitteessä ei ole kuitenkaan ripaustakaan liioittelua.

Tämä on nyt vaikea teksti kirjoittaa, koska nähdäkseni tässä on karkeasti jaoteltuna kaksi mahdollisuutta:

1) lähtötietosi ilmastonmuutoksesta ovat selkeästi kirjoittajaa paremmat. Lopputulos: pidät kirjoittajan havaintoja ja voimakasta reagointia niihin vähintäänkin myöhästyneenä, ja parhaassa tapauksessa jaksat suhtautua kirjoittajaat vähän kuin lapseen joka pitkän tavaamisen jälkeen saa selville mitä jossain lukee.

2) lähtötietosi ilmastonmuutoksesta ovat selkeästi kirjoittajaa vähäisemmät. Lopputulos: pidät kirjoittajan havaintoja voimakkaasti poliittisina, koet että niiden hyväksyminen vaatisi radikaaleja muutoksia, ja alitajuisesti huomaat että on helpompaa lokeroida kirja poliittiseksi radikalismiksi ja tyrmätä sen väitteet tutuilla ”olemme pieni maa, ei meidän teoilla ole mitään merkitystä” -luokan argumenteilla.

Yllä esitetystä lähtötilanteesta johtuen yritän tiivistää kanadalaisen toimittajan Naomi Kleinin ja hänen taustatiiminsä tärkeimpiä väitteitä alle. Vältän omien johtopäätöksien ja mielipiteiden ilmaisua.

  • Jatkuvan talouskasvun ihanne ja päästöjen kasvaminen ovat kytkeytyneet toisiinsa. Ei ole mahdollista ylläpitää toista (talouskasvu) ja lopettaa samalla toinen (päästöjen kasvu).
  • Ilmastonmuokkaus ei ole nykytiedon varassa potentiaalinen vaihtoehto päästöjen leikkaamiselle. Kun ilmastonmuokkaus aloitetaan, sitä ei voi lopettaa. Koskaan. Ilmastonmuokkauksella on todennäköisesti myös sivuvaikutuksia, kuten sinisen taivaan ja merien katoaminen, ja merien muuttuminen elinkelvottomiksi.
  • Teknologia tuottaa energia uusiutuvista lähteistä on jo olemassa. Puuttuu vain poliittinen tahto ja toimenpiteet toteuttaa nuo ratkaisut.
  • Maailman tuottavimmat yhtiöt ovat öljy-yhtiöitä. On ristiriitaista, että fossiilisten polttoaineiden polttaminen on niin kannattavaa, kun se samaan aikaan on niin haitallista.
  • Öljy-yhtiöillä on öljy-reserviä, lähteitä joita ei ole vielä porattu, niin paljon, että niiden poraaminen ja polttaminen tekee mahdottomaksi kaikki yhdessä sovitut päästörajoitukset.
  • Elämäntapamme on kestämätön, ja se pitäisi hyväksyä, sen sijaan että odotamme että jokin uusi teknologia pelastaa meidät muuttamasta mitään omassa elämässämme.
  • Vaikuttaa siltä, että miljardöörien lupaukset ratkaista ilmastonmuutos ovat lähes täysin brändäystä ja oman kilven kiillotusta.

 

Tässä on pieni pintaraapaisu niistä väitteistä, jotka Klein kirjassaan esittelee ja perustelee lähteisiin vedoten. Niille, joille tämä herättää voimakkaan vastareaktion, esitän vain yhden pyynnön: malttakaa lukea tämä kirja, ja sen jälkeen argumentoikaa sen väitteitä vastaan niin ikään lähteisiin vedoten. Kuten kirjan kansilehden kääntöpuolelle painetuissa arvioissa lukee, tämä on tärkeä kirja. Ei ainoastaan tietomäärän vuoksi, vaan koska se sisältää ohjeet siihen, millä tästä katastrofista päästäisiin pois.

Arvio: 10/5

 

Tommi Melender: Onnellisuudesta

Näinkin voi vielä tässä ajassa tapahtua nuorelle miehelle: eläkeikäinen kollega kuvaili Tommi Melenderin kirjoja niin vetoavasti Facebookin kirjahaasteessa, että en ainoastaan merkannut sitä omalle ”to read” -listalle, vaan myös inspiroiduin tekemään oman kirjahaasteeni. Tuon haasteen seurauksena vaihdoimme kollegan kanssa kirjoja niin, että sain luettavakseni kolme Melenderiä yhtä Murakamia vastaan. Nykyisellä hölmöily-tahdilla; en tiedä mitä kaikkea Facebookin toiminnasta on ehtinyt paljastua siihen mennessä kun tämän artikkelin ajastettu julkaisu koittaa, mutta merkataan some-jätin sarakkeeseen nyt edes yksi piste.

Onnellisuudesta on essee-kokoelma. Melender on aloittanut kirjallisen uransa runoilla, jatkanut esseihin ja pyöräyttänyt välissä pari romaaniakin, joista yhdellä ollut peräti Finlandia-ehdokkaana. Kuten vikkelin lukija siellä voikin jo aavistella, tämän essee-kokoelman kokoava teema on onnellisuus. Esseissä käsitellään niin käsitettä itseään, self-help -kirjallisuutta kuin onnellisuuden politisoitumistakin. Mikä parasta tämän blogin kokoavan teeman kannalta, yksi osio esseitä koskee yleisesti miehenä olemista ja elämistä ja yksi essee urheilua.

En ole vielä lukenut kovin paljoa kyseistä tekstilajia, ja ehkä minulle on sattunut valtavan hyvä tuuri niiden kirjojen osalta, jotka ensimmäisenä on näppeihin osunut, mutta esseet ovat kovasti viemässä minua mukaansa. Jantso Jokelin oli loistava, ja niin oli myös tämä Melenderin avaus. Essee on tekstinä kuin sellainen dokumentti, jossa tekijä on saanut kohteeltaan täydet vapaudet ja rajattomat oikeudet seurata hänen tekemisiään ja ajatuksiaan. Kaikki ylimääräinen on poissa, voidaan puhua suoraan ja kaikki on sitä miltä näyttää. Toki tällaisen käsityksen kritiikitön omaksuminen dokumentista on vaarallista, sama pätee kai esseeseen, mutta jotakin sellaista aistit terävästävän virkistävää tässä tekstityypissä on. Lukekaa esseitä. Aloittakaa vaikka tästä.

Arvio: 5/5

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Pajtim Statovci on hämmentävä kirjailija. Alle kolmekymppisenä hän kirjoittaa tekstiä, jossa on läsnä koko elämän paino. Esikoisromaani ”Kissani Jugoslavia” on saavuttanut valtavaa hehkutusta minne ikinä se on mennytkin, ja mitä ikinä siitä on tehtykin. ”Tiranan sydän” ei saanut yhtä suurta huomiota ilmestyessään, mikä ei välttämättä kerro kirjan laadusta vaan Statovcin itse itselleen esikoisellaan asettamien odotuksien kovuudesta.

Tiranan sydämessä seurataan Bujarin ja Agimin elämää Albaniassa, sekä myöhemmin pakolaisena ympäri maailmaa. Albaniaan sijoittuvissa tapahtumissa muka uudistumassa oleva maa koetaan likaiseksi ja takapajuiseksi. Lisäksi Agim on syntynyt miehen kehoon, mutta se ei sovi hänen omaan kokemukseensa itsestään.

Statovci on riipaisen taitava kuvaamaan ulkopuolisuutta ja sivullisuutta, nimenomaan tahdosta riippumatonta sellaista. Minne ikinä kertoja meneekin, mitä ikinä hän tekeekin ja millaisen tarinan ja roolin itselleen kehittää, ei hän koskaan tunnu pääsevän sinne mihin haluaisi. Statovcin kirjat muistuttavat itseä siitä, että ei pidä ottaa kantaa muiden puolesta tai olettaa ymmärtävänsä ihan kaikkia asioita toisen näkökulmasta. Hävettää esimerkiksi Laura Saarikosken puolesta, joka HS:n kirjeenvaihtaja-aikansa päätteeksi kirjoitti, ettei USA:ssa ole juurikaan rasismia.

Kuten Kissani Jugoslaviassa, myös Tiranan sydämessä on hankala välillä ymmärtää, mitkä ovat hahmojen motiivit toimia niin kuin he toimivat. En laske tätä heikkoudeksi, vaan se tekee henkilöistä aidompia ja tapahtumista elämänmakuisempia. Statovcin kieli on kaunista kuin mikä, ja teksti vetoaa tunteisiin valtavalla voimalla.

Arvio: 4/5