Nathan Hill: Nix

On olemassa erityinen kirjallisuuden tyylilaji, nimeltään ”suuri amerikkalainen romaani”. Suuri amerikkalainen romaani on jenkkikirjailijan kirjoittama, ja tavoittaa aina jollain erityisen tarkalla tavalla kynäilijän valitseman ajankohdan tähtien ja raitojen maassa. Suuria amerikkalaisia romaaneja ovat minulle ja sitä kautta tämän blogin lukijoille tutuista kirjailijoista aiemmin kirjoittaneet mm. Donna Tartt, Jonathan Franzen ja John Irving. Viime vuosien suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi on yleisesti nostettu Nathan Hillin esikoisteos Nix. 

”Nix” kertoo Samuel Andresen-Anderson -nimisestä kirjallisuuden opettajasta ja entisestä lupaavasta nuoresta kirjailijasta, sekä hänen äidistään Fayesta. Kirja alkaa siitä, kun Faye päätyy julkisuuteen kohtaamisestaan oikeistopopulistisen poliitikon kanssa. Julkisuuden kautta Samuelille paljastuu äidistään täysin uusia puolia, joita hän lähtee monen eri asian motivoimana selvittämään.

Nix

Äidin nuoruus ajoittuu 60-luvulle, joka on Vietnamin sodan vastustuksineen ja hippiliikkeineen vastustamaton ajankohta suurelle amerikkalaiselle romaanille kuvattavaksi. Hill välttää tässä kuitenkin kliseet ja onnistuu erottautumaan siitä lukuisasta joukosta, joka ajankuvaa 60-luvulta on aiemmin maalannut.

Parhaimmillaan ”Nix” on kuitenkin ehkä nykyaikaan sijoittuvissa kohtauksissaan, jossa se juoksuttaa tarinan sivuille lukuisia henkilöhahmoja, jotka kävelevät vakavastiotettavuuden nuoralla ylivetämisen rotkon yllä. Varsinkin Samuelin oppilas Laura Potsdam sekä videopeli-kuningas Pwnage liikkuvat hyvin lähellä läskiksi menemisen rajaa. Onneksi kuitenkin oikealla puolella. Hill onnistuu myös kuuluisan ”totuuden jälkeisen ajan” median kuvaamisessa kohtalaisen hyvin.

Vaikka ”Nixin” suosio lienee vahvasti myös markkinointi- ja brändäystyöryhmän voitto – niin voimakkaasti se työnnettiin seuraavalle suurelle amerikkalaiselle romaanille varattuun lokeroon – ei kirja pettänyt ainakaan minun odotuksiani. Verrattuna esimerkiksi Franzeniin tekstissä on sekä enemmän huumoria että viiltävämpiä yhteiskunnallisia huomioita. Hahmot taas ovat tujauksen samaistuttavampia kuin Tarttin modernit olymposlaiset jumalat, vaikka Tikli papereissani viiden tähden kirja onkin.

Ei tätä ehkä tarvitsisi lukea ja arvioida sen kehyksen läpi, joka meille markkinoinnissa syötettiin. Nix seisoo omilla ansioillaan, ja kuten kaikki muutkin romaanit se on lopulta tarina ihmisistä. Nixissä näkökulma on menneisyyden haamut ja pelko siitä, että aiheuttaa pahaa vaikka tarkoittaisi hyvää. Tarinana ihmisistä se on erittäin hyvä.

Arvio: 4/5

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s